Työpaikan pelisäännöt eivät synny itsestään

Miten toimitaan, kun lapsen tai muun läheisen asiat vaativat läsnäoloa? Millä perusteilla voidaan sopia palkattomasta vapaasta? Miten poissaoloista ilmoitetaan, ja kuinka erilaiset elämäntilanteet huomioidaan työntekijöitä tasapuolisesti kohdellen? Milloin etätyöpäivän voi pitää?

Näistä asioista kannattaa keskustella ennen kuin työyhteisössä syntyy hankala tilanne.

Työn ja muun elämän yhteensovittaminen vaatii joustavuutta, mutta myös yhteisiä rajoja. Työpaikka ei voi toimia pelkästään yksilöllisten tarpeiden ehdoilla. Työnantajalla on vastuu työn järjestämisestä ja työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta. Työntekijällä puolestaan on työsopimukseen ja työsuhteeseen perustuvia tehtäviä sekä velvollisuuksia työnantajaa ja työyhteisöä kohtaan. Jotta töitä ja työpaikkoja olisi myös tulevaisuudessa, työn täytyy tulla tehdyksi ja yrityksen toiminnan pysyä kestävänä.

Työyhteisön työnohjaus tarjoaa näille keskusteluille johdetun ja rakentavan tilan. Ulkopuolinen työnohjaaja auttaa tekemään näkyviksi erilaiset odotukset, kokemukset ja tulkinnat sekä kuljettaa keskustelua kohti yhteisiä toimintaperiaatteita. Työnohjaajan käyttäminen antaa esihenkilöllekin mahdollisuuden olla mukana keskustelussa eli aito osa työyhteisöä sen sijaan, että hän olisi ’pomojen asialla’.

Työyhteisön työnohjauksessa voidaan käsitellä esimerkiksi:

  • etätyön ja työpaikalla tehtävän työn käytäntöjä
  • poissaoloista ilmoittamista ja niiden vaikutuksia muiden työhön
  • perhetilanteisiin ja muihin elämäntilanteisiin liittyviä joustoja
  • palkattomia vapaita ja muita erikseen sovittavia järjestelyjä
  • työntekijöiden tasapuolista kohtelua
  • työnjakoa, vastuita ja työntekijöiden tavoitettavuutta
  • työnantajan työnjohto-oikeutta ja työntekijän velvollisuuksia
  • sitä, miten joustavuus, työkyky ja liiketoiminnan tarpeet sovitetaan yhteen.

Tavoitteena ei ole tehdä jokaisesta tilanteesta samanlaista. Tasapuolisuus ei aina tarkoita kaikille täsmälleen samoja ratkaisuja. Tavoitteena on muodostaa ymmärrettävät perusteet sille, miten ratkaisuja tehdään ja miten niistä keskustellaan.

Kun pelisäännöt on rakennettu rauhallisessa tilanteessa, yksittäisiä tapauksia ei tarvitse ratkaista kiireessä, tunteiden vallassa tai henkilökohtaisten suhteiden perusteella. Työyhteisö tietää, mitä siltä odotetaan, esihenkilöiden on helpompi toimia johdonmukaisesti ja työn tekemisen tarkoitus säilyy keskustelun keskiössä.